Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
06.02.2011 - 15:30

Kielokadun perheen koti on ollut aivan oman onnensa nojassa eli koskematta joulukuun alusta alkaen, koska olen ollut sairauslomalla yläselkävaivojen vuoksi ja samasta syystä näpertelyt ovat olleet hyllyllä.

Olen kuitenkin tehnyt paljon ajatustyötä ja tämän tästä olen seisonut talon edessä haaveillen ja suunnitellen.

Muutamia huonekaluja olen hankkinut syksyn mittaan ja viime viikolla neljä huonetta sai verhot. Huoneissa on mutamia pikkuesineitä, jotka ovat suurelta osin lahjaksi saatuja. Näin ihanat lahjayllätykset tulevat vähitellen  arvoiseensa käyttöön. Kuten kuvasta näkyy, pohjakerros on vielä koskematta, sillä en ole vielä aivan varma, mitä tiloja sinne syntyy.

Keittiöön löysin kaapistot syksyisellä työmatkalla Helsinkiin ja Matin tekemä pöytäryhmä etsii vielä paikkaansa.

Keittiöön tein oikein perinteiset ruutukuosiset verhokapat. Huoneen pääväriksi tulee sininen ja pöydälle sopivat ihanasti Sirkalta saamani tabletit.


Vanhempien makuuhuoneen kalustus on valkeaa ja ruskeaa. Nämä kalusteet löysin Mikkelin Robin Hoodista.


Rullaverhot takaavat rauhallisen yöunen.

Olohuoneen kalustus on myös suunnitteluasteella, mutta tästä taitaa tulla tällainen vähän hienompi huone kun sopivia kalusteita sattui olemaan varastossa.

Olohuoneen verholauta sai nauhakoristeen siskoni lähettämästä yllätyspaketista, jossa oli toinen toistaan ihanampia nauhoja moneen käyttöön. Verhot ovat valoa läpi päästävää kangasta, jotta muuten tummilla huonekaluilla sisustettu huone olsisi mahdolisimman valoisa.


Tyttären huoneesta teen mahdollisimman romanttisen, koska juuri kaikenlaisen hörhellyksen laittaminen on niin ihanaa nukkekodissa

Tästä tämä homma eteneen sitten kun selkä kestää...


Sirkka kirjoitti 10.02.2011 - 20:49
Nukkekotihan alkaa olla jo aivan asuttavassa kunnossa. Näyttää oikein hyvältä!
Liisa kirjoitti 12.02.2011 - 18:19
Kielokadulla näyttää nyt jo hyvin kodikkaalta. Paranemista sinulle!
ilona kirjoitti 09.04.2011 - 17:29
Onpas viimeisen päälle kaunis nukkekoti sinulla. :)
Pidin erityisesti keittiöstä!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sanoin ja kuvin nukkekotiharrastusta ja kaikkea muutakin mitä käsistä syntyy.
Muut seuraamani sivut