Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
[ ]
08.11.2009 - 21:21

Harmittelin, että silmiin ei tarttunut taannoiselta Italian matkalta mitään minitavaraan, mutta tarttuipas kumminkin.

Tyhjensin kukkaroa ja sieltä löytyi tämä ravintolan käyntikortti. Ravintola sijaitsee todella hurmaavassa San Gimignanon kaupungissa ja nautimme sen terassilla virkistävät kahvit ennen kaupunkiin tutustumista.


Käyntikortin kuvasta syntyi sitten itsestäänselvästi matkamuistotaulu.

Kuva myös tulevasta työkohteestani. Tästä talosta pitäisi pikkuhiljaa tulla oman lapsuuteni eli 60-70-lukujen taitteen koti. Lähtökohdat ovat hyvät, sillä sekä nukketalo että siellä jo olemassa olevat kalusteet ovat aitoja tuon aikakauden tuotteita.

Nyt vain pohdin, kuinka paljon muutan ja uusin esim. tapetteja: En oikeastaan hennoisi puuttua talon entisen omistajan autenttiseen sisustukseen, vaikka se on aika omintakeinen. Katsotaan, mitä talo minulle kertoo ja millaista muutosta toivoo...



01.11.2009 - 19:37

20.10.2009 - 07:22

Blogissa on ollut hiljaista, koska vietin viime viikon lomaa Toscanan kirkkaan ja lämpimän auringon alla. Nukkekoitavaraa en löytänyt, mutta ideoita jäi mielen perukoille kypsymään kun nautimme sekä hienoista maisemista että upeista historiallisista rakennuksista joilta ei kerta kaikkiaan  voinut välttyä.

 

13.07.2009 - 21:29

Olen viidettä viikkoa kesälomalla ja olen todella levännyt. Miniasiat ovat kulkeeneet kyllä edelleen mukana, mutta lomalla ei juuri huvita istua koneen ääressä niin että kirjoituksia ei ole syntynyt. Kun nyt vähitellen alan palailla ruotuun ja arkeen muutenkin, laitan joitain kuvia tänne sivuillekin.

Loman alkajaisiksi kävimme Legolandiassa ja äiti ihastui!!

Ostin kirpputorilta ison pussillisen Finlandia-vodkapulloja.

Koska minimaailmassakaan ei voida heittäytyä ihan juonnin hoteille, niin ajattelin tuunailla muutamia pulloja...

Niistä syntyi virvoitusjuomapulloja tulevaan työhöni.

Samaan työhön päätin käyttää kuohuviinipullon korkkeja, joita sukulaiset ja ystävät ovat ahkerasti minua varten tuottaneet.

Valmiista työstäni kuvia huomenna jos luoja suo sellaisen ilman, että valoa riittää kuvaamiseen.

21.04.2009 - 21:15

Olimme rakkaani kanssa pääntuuletusreissulla eli viikon matkalla Portugalin Albufeirassa. Luulen, että alle olevat ostokset eivät ehkä ole niitä kaikkein tavallisimpia lomatuomisia (no nämä minihurahtaneethan raahaavat matkoilta ihan mitä sattuu, joten se selittää asian).

Kun pahimman univelan nukuttuani kaipasin tekemistä käsille, kolusin paikallisia kiinakauppoja ja löysin ihmemaan, hyllyittäin helmiä ja muita korunosia. Hämmästytin ja järkytin sitten vielä syvästi paikallisia Juaneja ja kaivelin rautakaupan hyllyiltä pihdit sekä leikkurin. Juuri ja juuri ottivat rahani vastaan tosin päitään puistellen (puhuin varuilta saksaa etteivät suomalaiseksi tunnistaisi, ettei menisi maan maine).



Korunosistahan löytyy paljon nukkekotiaskarteluun sopivaa tavaraa.


Voi kaikkia näitä ihania helmiä. Näistä syntyy monta korua ja helmiä jää vielä varmasti yli oikeaankin tarpeeseen eli nukkekotiin (siis kuvassa on vasta ensimmäisen päivän saalis, täydensin varastoa vielä pitkin koko lomaviikkoa, joten helmeä löytyy !)



13.02.2009 - 10:01

Ystävänpäiväterveiset teille kaikille minituttaville.

Kuvassa on Sirkalta ja Matilta tulleesta yllätyspaketista löytynyt ihana kukkakimppu.

Minä en ole saanut viime aikoina aikaan muuta kuin sotkua ystävänpäivävaihdoissa, toivottavasti paketit lähtivät lopulta oikeille ihmisille. Hyvä että sain nämä lupaamani jutut hoidettua, muuta ei ole minimaailmassa sitten tapahtunutkaan kuten olette varmaan blogistanikin huomanneet.

Alkuvuoden työkiireet ovat lisääntyneet päivä päivältä, olemmehan meilläkin siirtymässä paljon puhuttuun usean kunnan yhteistoiminta-alueeseen ja valmistelu käy kuumana. En ole jaksanut edes käydä vieraisilla toisten blogeissa saati päivittää omaani.

Luonnollisena seurauksena kiireelle kaatoi flunssa minut petiin, joten nyt on pakko vähän pysähtyä.

Tässä huumassa bloginikin täytti männä viikolla yhden vuoden.

Haluan sanoa todella isot kiitokset kaikille teille, jotka olette vuoden aikana kantaneet minua eteen päin kannustavilla kommenteillanne. Saman innostuksen jakaminen on uskomattoman iso ilo!



27.12.2008 - 10:00
Joulupukki muisti minua aivan yllättäen minilahjoilla. Äitini ja veljeni vaimo kävivät joulun alla Roomassa ja olivat keränneet minulle ihanan yllätyksen.
Ensimmäisenä paketista putkahti aito maitotonkka. Tämä ilahdutti minua erityisesti, olenhan maalaistalon tytär ja lypsänyt omiakin lehmiä toistakymmentä vuotta.


Puutynnyri ja saavi tulevat tarpeeseen...


Ihanat pikarit saavat toivottavasti arvoisensa paikan tulevissa töissäni.


Nämä kalajutut olivat huippuja, juuri näitä tulen tarvitsemaan!


Ja oikealla valolla varustettu lyhtykin vielä. Minä en ole vielä hallitse näitä valojuttuja, mutta tästä se alkaa, huippua!!


KIITOS ÄITI JA SIRPA, YLLÄTYS OLI TÄYDELLINEN
JA TODELLA MIELEINEN !!
29.11.2008 - 20:23
Vapaan lauantaiaamun voi käyttää monella tavalla. Voi nukkua pitkään tai sitten herätä kuudelta ja alkaa siivota. Joulukalenterisession jälkeen työpisteeni oli siinä kunnossa että ilman tuntikausien selvittelyä ei pöydän pinta ollut enää löydettävissä.
Kun sain työni valmiiksi, niin kuvahan jäljestä oli otettava. Nimittäin pari minuuttia uutta projektia ja kaikki taas räjähtää kaaokseksi.


Kahden vuoden aikana materiaalia on kertynyt niin että hyllytilaa olisi jostain saatava lisää.


Siis tämä tila oli ennen kodinhoitohuone, mutta nyt se näyttää ihan joltain muulta. Vähäpätöiset kodinhoidolliset työt ovat saannet väistyä tärkeämpien asioiden edestä.

15.10.2008 - 17:46
Ilmoitanpahan tässä siis että en suinkaan ole alkanut laiskotella. Blogissani on sen takia hiljaista kun työhuoneellani valmistuu päivittäin joulukalenterin yllätyksiä, joita ei tietenkään voi paljastaa etukäteen.
Minä onneton olen kurkistellut vaihtokavereitteni blogeihin ja alkuun tuntui, että en saa  aikaiseksi mitään sellaista jota ilkiäisi lähettää heille lahjaksi. Sitten tulin kuitenkin järkiini. Teen työt niin hyvin kuin osaan. Haluan valmistaa kaikki yllätykset itse, koska ajatus on tärkeämpi kuin täydellinen tulos. Otan joulukalenterijutun myös opin kannalta, yritän tehdä sellaisia tavaroita, joita en ole ennen tehnyt ja oppia koko ajan jotain uutta. Mielenkiintoinen seikkailu tämäkin !!
Kuva on viime syksynä tekemästäni jouluhuoneesta.

26.09.2008 - 09:16
Torstai on toivoa täynnä-sanonta ei minusta pidä paikkaansa. Torstai on viikon ankein päivä. Viikon työt painavat ja väsyttävät mieltä mutta vielä ei ole viikonloppu. Eilen oli toisin, torstai toi iloa ja valoa arkeen.
Kävimme kesällä ystäväperheen luona Eestin Rakveressa ja kuvasin Urmaksen tilallaan kaivon peitoksi tekemän tuulimyllyn.


Virottelin töistä paluusta kuntosalilla enkä sen vuoksi ennättänyt tavata mieluista vierasta, Mattia. Hän oli jättänyt jälkeensä ison paketin. Sieltä kuoriutui upea pienoismalli Urmaksen tuulimyllystä. Edessäni nökötti tällainen aarre, Matin taitavien käsien taidonnäyte, ja ihan kokonaan minun!!



Uskomatonta, Matti oli tehnyt tällaisen yllätyslahjan minulle ihan vain ystävyyttään. Paketin liitteenä oli vielä Sirkan ja Matin tekemä veikeä runo ja kannustavia sanoja harrastukseni tueksi. Kiitokset ovat ansaitsemattomia, mutta tavattoman hyvältä ne tuntuvat.


Tuulimyllyn sisällä on kaivon paikka ihan kuin esikuvassaankin. Minulla on nyt vastuu tehdä myllyyn sopiva ympäristö, johon sen voi sitten pysyvästi asettaa.


23.09.2008 - 19:56
Nämä harvinaisen kauniit ja aurinkoiset syyspäivät houkuttelivat minut ulos katselemaan kasveja minisilmällä. Monenlaisia talteen otettavia juttuja luonnosta löytyikin. Poimin tulevaa tarvetta varten mm. hiirenvirnan,  hevonhierakan, timotein ja akilleijan siemeniä. Siemenet ovat sopivan pieniä nukkekotikäyttöön ja löytävät varmaan paikkansa talven askartelusessioissa. Siis ei kuin vain ulos niin kauan kuin aurinkoa riittää !


11.09.2008 - 17:46
Olen huomannut, että  monissa minitöissä on käytetty hyväksi tietokoneen sisuksista löytyneitä aarteita. Minulla sattuu olemaan yksi käytöstä poistettu keskusyksikkö. Toisaalta olen pitkään miettinyt miten saisin talouteni miesväen ja etenkin nuorimmaiseni kiinnostumaan nukkekotijutuista. Häikäilemättömänä tavoitteena on nimittäin yhdistää lapsen kanssa vietetty laatuaika ja oma harrastus. Loistavana ideana keksin yhdistää tietokoneen tonkimisen ja lapsityövoiman. Luultavasti kukaan poika ei voi vastustaa sitä että saa luvan kanssa purkaa jotain laitetta, ei minunkaan esiteinini.


Eipä aikaakaan kun isänkin kädet olivat tietokoneen uumenissa. Ovelasti hymyillen katselin vierestä miten miesraukkoja johdatellaan tietämättään nukkekotimaailmaan.


Aarteita koneen sisuksista löytyikin.


Ensimmäiseksi saatiin komponenteista irti muutama maustepurkki. Tarina jatkuu kun sovimme nuorimmaisen kanssa, että ensi talven projektiksi ottamani nykyajan koti alkaa saada tuvan täydeltä elektroniikkaa minikoossa nimittäin.

06.09.2008 - 13:21
Talossamme ei allergian vuoksi ole oikeaa koiraa, mutta tällainen koiraressu sopii kotiimme erinoimaisesti. Epätäydellisyys on inhimillistä ja hahmo on mielestäni aika hellyttävä.

20.08.2008 - 16:59
Tietokoeaika jyrää. Ilmoitin taannoin työpaikan intranetissä että otan vastaan lahjoituksia kaikelaisesta joutavasta roinasta, jota voisin käyttää nukkekotiaskarteluun. Jo toisen kerran sain iloisena yllätyksenä rasiallisen aarteita tuntemattomalta lahjoittajalta. En voi osoittaa kiitosta oikealle henkilölle joten kiitän tässä.
Rasiasta löytyi monelaista ihanuutta, purkkia ja purnukkaa, peiliä ja pinssiä.


Aikamoinen kasa oli myös koruaarteita, joista syntyy ehostetta moneen asusteeseen ja rakennelmaan.

19.08.2008 - 22:07
Sain idean tähän juttuun Katjaliinin blogista:

ANNA HYVÄN KIERTÄÄ

Lupaan virkata, ommella tai neuloa jotain mukavaa kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin. (Laita myös sähköpostiosoitteesi niin voin sitä kautta saada osoitetietosi).


Lahjan saat jossakin vaiheessa seuraavan 12 kk:n aikana, kuitenkin viimeistään elokuussa 2009.

Anna hyvän kiertää myös omassa blogissasi. Eli jos ilmottaudut tähän, niin pistät hyvän kiertämään myös itse omassa blogissasi! 

1.

2.

3.


10.08.2008 - 11:56
Meillä on Viron Rakveressa ystäväperhe tai oikeastaan koko suku, joiden luona vierailimme 15 vuoden tauon jälkeen. Urmas ja Kairi perheineen ottivat meidät todella sydämellisesti vastaan ja saimme nauttia pari puheen ja naurun täyttämää ihanaa lomapäivää.
Taurus-härkä on Rakveren symboli ja vartioi kaupungin rauhaa vanhan linnan vallihaudan päältä.


Urmas on rakentanut maatilalleen vesimyllyn ja tallennan sen tähän malliksi, jos vaikka joskus tekisin siitä pienoismallin.


Rakveren kauppakeskuksessa ei lasten leikkipaikkaa ole varustettu vain kuluneilla rakennuspalikoilla, kuten täällä usein. Tilan nurkassa oli täydellisesti ja kauniisti sisustettu nukkekoti jolla on pikkutytön varmasti mukava leikkiä osotosten lomassa.

30.07.2008 - 11:05
Ajelimme kesälomareissulla pitkin sateista Pohjanmaata ja ilman ennakkosuunnitelmaa rakas mieheni kurvasi Annalan kotiseutumuseon pihaan. Pyhäjoella sijaitseva museoalue on todella tutustumisen arvoinen paikka. Museo koostuu monen monesta mielenkiintoisesta rakennuksesta, kuvassa vanha päärakennus.Perheen miesten kolutessa museota, sain nauttia museosta tällä hetkellä vastaavan Annikki Halusen runoryhmän unohtumattoman hienosta runoesityksestä. Yllättäen voi tulla hetki joka jää sieluun elämään ja tämä museovierailu oli sellainen.


Päärakennuksen ullakolla oli muiden kiinnostavien tavaroiden joukossa Annalan lapsille kuuluneita nukkekotikalusteita, tässä senkki ja tuvan penkki.


Toisella hyllyllä oli ajan patinoima sivusta vedettävä sohva ja kätkyt.

28.06.2008 - 15:52
Olen pikkuhiljaa oppinut kulkemaan mieli avoimena ja kalastamaan kohteita, joista voisi löytyä materiaalia nukkekoteihin. Tavoitteenani kun on tehdä mahdollisimman paljon itse käyttäen materiaalina muille turhiksi käyneitä tuotteita. Mottoni on: "toisen roska on minun aarteeni".
Paikallisen huonekaluliikkeen Koti-Siilin myyjä oli talvella kuullut minun haikailevan kangasnäytteiden perään ja eilen kaupassa minut nähdessään kertoi nyt niitä olevan tarjolla. Ja katsokaa mikä todellinen aarre, jätesäkillinen kaikkea mahdollista materiaalia ja kaikissa maailman väreissä. Vähänkö olen onnellinen!!


Olen myön miettinyt, miten kiittäisin lahjoittajia ja kertoisin mihin tarkoitukseen lahjoituksia kerjään. Nukkekotiharrastus pelkkänä sanana ei ehkä asiaa tuntemattomalle kerro mistä on kyse. Valmistin siis eräänlaisen kiitoskortin annettavaksi lahjoittajalle. Samalla koen vieväni eteen päin tietoutta tästä upeasta ja monipuolisesta harrastuksesta. Alla kuva kortista.

Kiitos harrastukseni tukemisesta!

 Tytin nukkekotisivut

http://tytti64.vuodatus.net/




20.06.2008 - 12:48
Nilsiän kaupungin Murtolahden kylällä on avoinna jo kuudetta kesää nuorten ylläpitämä kesäkauppa. Ostosten lomassa voi lukea lehdet, juoda kahvit, tutkia ilmoitustaulun tiedotteet ja istahtaa vaikka kaupan portaille jäätelölle samalla kun vaihtaa kuulumiset muiden kaupalle pistäytyneiden tuttujen kanssa.


Kannattaa tulla käymään kauempaakin, kaupan tarkempi osoite on tässä:


Nuoret hoitavat itsenäisesti kaikki kaupantekoon liittyvät tehtävät aina tuotteiden tilaamisesta kassanhoitoon ja siivoukseen saakka. Kesäkauppa antaa hyvän kesätyömahdollisuuden kylällä ja lähitienoilla asuville tai kesälomaa viettäville nuorille.


Kaupassa on valikoimaa kaikkeen tarpeeseen, vain tupakka ja olut puuttuvat kun osa myyjistä on alaikäisiä. Se ei kuitenkaan näytä kaupantekoa hidastavan, hyllyjä on täytettävä tämän tästä kun kesäkyläläinen käy hakemassa syötävää ja juotavaa.


Kaupan nurkasta on löytynyt tila myös minun pienimuotoiselle nukkekotinäyttelylleni. Olen asettanut esille tässä blogissanikin tutuksi tulleita tuotoksiani. Toivottavasti työt kiinnostavat ja saavat ehkä jonkun kaupassa kävijan innostumaan tästä hienosta harrastuksesta.




06.06.2008 - 11:19
Ilmoitin työpaikkani intranetin ilmoituspalstalla harrastuksestani ja halustani ottaa vastaan toisten nurkissa lojuvia ja roskiin meneviä nukkekotitarvikkeita ja askartelumateriaalia. Sain jo talvella yhden tarvikelaatikon salaiselta lahjoittajalta ja tänään odotti postilokerossani työkaverin lähettämä aarre, aitoja nukkekodin kalusteita 70-luvulta!
Minulla on ollut pitkään haaveena kunnostaa siskoni vanha lundby-nukkekoti 70-luvun tyyliin ja ajatella että tässä minulla on siihen aitoja huonekaluja.
Vanhempien makuuhuoneen kalusto on upea.


Kylpyhuone saa uudet kalusteet aidoissa retroväreissä.


Tämä lastenhuoneen pöytä palleineen on unelma!


Pussin pohjalla oli myös valikoima eri mittakaavassa olevia vanhoja kalusteita keittiöön ja olohuoneeseen. Näille löytyy kyllä käyttöä!


Sokerina pohjalla aidosti vanha levysoitin ja puhelin. Sormia alkaa syyhyttää...


16.05.2008 - 12:44
Keskustelupalstoilla olen huomannut usean henkilön kyselleen, että minne kaikki nukkekotiharrastajat ja ennen niin ahkerat kommentoijat ja blogien päivittäjät ovat yht´äkkiä kadonneet. Luulen että syynä on kevätaurinko. Itse huomaan, että vaikka ei harrastusinto ole mihinkään kadonnut, tuo kevät niin monta muuta tekemisen paikkaa, että mineily jää pakosta vähemmälle. Toisaalta olen myös tehnyt sen huomioin, että talven hämäinä iltoina ja sateisina päivinä (siis tuiskuisista ei voi tämän talven osalta puhua) on helpompi uppoutua miniväkerrykseen tai tietokoneen ääreen. Olen ollut havaitsevanani perheessäni lievää ja vähän ankarampaakin vihjailua siitä että eikö aurinkoisena päivänä ja valoisana iltana voisi tehdä jotain vaikka ulkona....
Onneksi sykysy tulee pian ja taas on aikaa väkertää minujuttuja (apua ei saa lyödä, nythän on siis vasta kevät, pidetään pitkä ja lämmin kesä rauhassa ja kerätään ideoita varastoon!)
Näin keväällä muuten huomaa miten eri vaiheessa kevät on eri puolilla Suomea. Viikko sitten tällä meidän korkeudellamme Kuopion seudulla ei vielä mikään vihertänyt,mutta Helsingissä oli jo kesä. Nytkin on ollut joka yö pakkasta ja muutama haalea krookus ja tulppaanin alku yrittää puskea kukkaa. Nurmi tosin vihertää vähän, mutta kylmää on!!!


12.05.2008 - 11:25
Loma oli onnistunut, mutta oli myös ihanaa palata kotiin. Kunhan lapset on laskettu ja laukut purettu, palaan taas minijuttuihin. Kuvassa unikko, jotka loistivat kaikilla tienvarsilla ja hylkyniityillä.

02.05.2008 - 21:21
Tytin nukkekotisivut vaikenevat viikoksi sillä lähdemme rakkaani kanssa Kreikkaan lemmenlomalle.Eiköpähän siellä ennätä vähän vilkuilla miniasioitakin, mutta perästä kuuluu...


22.04.2008 - 16:13
Vastaan tässä Anjan lähettämään haasteeseen, jossa ensin piti kuvata kotoa jotain keltaista.
Pakko lisätä kuvaan yksi keltainen juttu, vaikka se tarkasti ottaen oli talon ulko- eikä sisäpuolella. Pyykkiä ripustaessani nimittäin huomasin kevään ensimmäisen kukkasen puskeneen tiensä kuloruohon seasta aurikoon.

Olipa vaikea keksiä kodistani keltaisia juttuja, mutta löytyipä kuitenkin...
Kesäteloille nostetut hiihtikengät ja


... puolison kuulosuojaimet


Ja sitten nämä kysymykset:

1. Montako blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
Enpä ole laskenut, mutta siitä lähtien kun alkuvuodesta aloitin tämän homman niin, melkein päivittäin.

2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia?
Katselin usein ihaillen muiden kirjoittamia blogeja ja haaveilin omasta.Tuntui nykytekniikan suhteen tumpelolta saavuttamattomalta unelmalta. Sitten yhtenä päivänä satuin kertomaan haaveestani tietoteknikko-veljelleni ja hän auttoi minut alkuun.

3. Millä nettisivuilla käyt kun olet netissä?
Enpä juuri muilla kuin nukkekotisivuilla.

4. Onko sinulla omaa kotisivua?
Ei ole, blogissa on ihan tarpeeksi.

5.Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi?
Englantia puhun kohtuullisesti sekä ruotsia ja saksaa niin että arkipäivän asiat tulevat hoidetuksi. Ja sitten tietysti viännän savvoo hiljoo ja enempi vielä kovvoo..

6.Mitä ohjelmia seuraat tv:stä?
Yleensä en muuta kuin Kotikatua, mutta nyt sairausloman aikana on tullut katsotuksi kaikkea mitä toosa suoltaa ja enimmäkseen yön pitkinä tunteina.

7.Hissi vai portaat
Portaat aina kuin se vain on mahdollista, olen hissikammoinen.

8.Onnen- tai epäonnennumerosi?
En ole taikauskoinen, enkä edes lottoa joten numeroilla ei ole painoarvoa.

9.Haasta vielä kolme bloggaajaa
Minä en koskaan jatka ketjukirjeitä, mutta täytyy näköjään nukkeharrastuksen vuoksi luopua kaikista periaatteistaan. Haastan siis Sirkan, Linnean ja Liisan 
15.04.2008 - 17:24

Minulla on jo vuosia ollut hallussa tämän talon puutyökalut. Oikein mitään en ole osannut niillä tehdä, mutta jotain olen väprännyt koko ajan kuitenkin. Nyt tähän minimaailmaan upottuani olen huomannut, että työkalujakin pitää pienentää. Iso akkuporakoneeni tuntuu nukkekodin rakentamisessa välillä liian järeältä aseelta.

Niinpä sairauslomapäiviä piristääkseni ostin tänään tällaisen pienoisporakoneen, jolla esitteen mukaan voi tehdä kaikkea muuta paitsi pitsin nypläystä.


Uusi hankinta vielä lähikuvassa. Olen ihan innoissani kun saan jonkun uuden vempaimen. Rautakaupassa myyjät aina vähän katselevat pitkään kun syvennyn pitkiksi tuokioiksi työkaluhyllyjen ihmeelliseen maailmaan. En voi kuitenkaan mitään sille, että jaksan käännellä käsissäni jotain mattoveistä paljon pidempään kuin kevään muotitakkia.


Muutama mukana tullut terä. Kaiverrinta ja hiomalaikkaa jo vähän kokeilinkin.Minusta tuntuvat hyviltä vermeiltä ja luulenpa että uusi nukkekotini sisutuksessa tulee olemaan monia taidokkain (hih) kaiverruksin koristeltuja huonekaluja.

01.04.2008 - 08:54
Viime viikonlppuna meillä oli vielä näin ihana talvi. Tyttären ottama kuva auringonnoususta kotipelloilla.
Tänään lähden selkäleikkaukseen, joten blogi jää ehkä hetkeksi tauolle. Tämä kirjoittaminen ja muiden nukkekotisivujen seuraaminen on antanut paljon iloa pitkille sairauslomaviikoille kun selkä ei ole sallinut normaalia elämää. Nyt toivottavasti kohti kesää ja toipumista. Ehkä se uusi nukkekotikin alkaa saaada sisutusta kun istuminen taas sujuu...



08.02.2008 - 13:29
  Olen koko aikuisikäni haaveillut nukkekotiharrastuksesta. Elämän kiivaina vuosina jolloin pienet lapset ja kaksi työtä veivät kaiken ajan unelma omasta nukkekodista pysyi sitkeästi elossa. Keräilin vuosien varrella nukkekodin kalusteita ja muuta pientä tavaraa. Vuosi sitten syksyllä heräsin päivään, jolloin tajusin, että lapseni ovatkin jo isoja ja aikaa olisi tehdä jotain ihan omaa.
Pato murtui rymisten ja kuukaudessa minulla oli sisustettu seitsemänkerroksinen koti kaikille keräämilleni tavaroille ja nukkeperheelle.
Aloin selailla netistä nukkekotisivuja ja minulla avautui aivan uusi maailma. Muitakin tämän asian harrastajia löytyy.
Nyt reilun vuoden verran sivuilla seikkailtuani olen päättänyt yrittää omien sivujen luomista. Olisihan omaa nukkekotia kiva esitellä muillekin asiaan vihkiintyneille. Olen huomannut, että nukkekotiharrastajat ovat kannustavia ja tukea antavia.
Kerron näillä sivuilla Kukkamäen nukkeperheeni elämästä sekä lisäilen juttuja ja kuvia muustakin harrastukseeni liittyvästä sitä mukaa kun ennätän.
Valokuvat elävöittävät sivuja ja niitä on minullakin paljon. Tietty kynnys kuvien julkaisemiseen on se, että kuvissa kaikki virheet, kuumaliiman jämät, hutiloidut maalaukset ja irvistävät saumat korostuvat. Ehkä kuitenkin epätäydelliset kuvat innostavat muitakin vähemmän taitavia ja tarkkoja tuomaan töitään esille. Omien töiden ei tarvitse olla täydellisiä, rakkaus minimaailmaan riittää ja toisten tekemisistä voi aina saada ideoita omaan harrastukseen.



Löydät lisää kuvia Kukkamäen perheen kodista kategorialistasta. Sivuilleni tulee myös kuvauksia muista minitöistäni ja projektien etenemisestä sitä mukaa kun niitä syntyy. Olen kirjoittanut kuvien yhteyteen tietoja siitä, miten huoneiden sisustus on syntynyt. Itse aloittelevana nukkekotiharrastajana olen saanut paljon ideoita muiden harrastajien sivuilta ja kuvauksista esineitten alkuperästä ja tekotavoista.
Kirjoittaja
Sanoin ja kuvin nukkekotiharrastusta ja kaikkea muutakin mitä käsistä syntyy.
Muut seuraamani sivut