Minähän aloitin tammikuussa uutta nukkekotia ja tähän vaiheeseen hanke jäi lepäämään ja odottamaan parempia päiviä. Ikkunat ovat takaseinässä paikoillaan. Ikkunalasit sain pitkään pähkäiltyäni tehtyä laminointikalvosta (kiitos jonkun harrastajan sivulta silmiin tarttuneen vinkin).
1475327.jpg

Mikä on tuo epämääräinen aukko uuden talon sivuseinässä...
1504190.jpg

No se on tietysti hallitulla hienosahauksella tehty parvekkeen oviaukko. Voi hyvät hyssykät, millaista jälkeä inostus saa aikaan. Olen ihaillut nukketalojen parvekkeita ja lopulta päätin, että onhan sellainen minunkin saatava. Siis saha käteen ja toimeen. Ehkä pientä oikomista ja hiomista tuo oviaukko tarvitsee tai sitten ovesta tulee vallan mielenkiintoisen muotoinen.
1504196.jpg

Parveke on liimauksessa. Kaiteen pylväät sain aika hyvin suoraan kun porasin niille puoleenväliin lattiaa asti ulottuvat reiät. No sitten taas suunnittelija teki muutoksia piirustuksiin ja nurkkiin piti saada sorvatut pylväät. Niillehän tehty reikä on liian pieni ja oli todella ongelmallista saada pylväät pysymään pystyssä liiman kuivamisen ajan. Yritin ensin kuminahhaviritystä, mutta eihän se pitänyt pylväswtä pystyssä.
1504203.jpg

Onnistuin jollakin tavalla kun lisäsin tukevuutta vielä puristimillaja liimasin pylväät uudestaan ainakin kolmeen kertaan. Aina välillä ajattelen, miten paljon vähemmän työtä teettäisi ja miten paljon parempaa jälkeä tulisi jos suunnittelisi ensin ja toimisi vasta sitten. Mutta kun on sukunsa geenit perinyt niin aina täytyy tohottaa ja kiirehtiä äkkiä kaikki valmiiksi. Sitten menee toinen puoli aikaa niiden tohotuksessa tehtyjen virheiden korjaamiseen. Mutta mitä on syntymässään perinyt, sitä vastaan on turha taistella, ei auta kuin aina vaan tehdä uudestaan ja korjailla tehtyä.
1504259.jpg