Tyttärelläni oli pienenä hirveän ruma kirpputorilta ostettu nukkekoti. Sen oli joku isä nikkaroinut tytölleen ja maalannut jollakin maalinjämällä todella karmivan ruskeaksi. Aikanaan talo unohtui ullkakolle ja on maannut siellä odottamassa parempia päiviä. Eipä olisi taloraasku uskonut, että äidille iskee nukkekotihullutus ja talolla on vielä mahdollisuudet päästä uuteen ehompaan elämään.
Otin talon kunnostettavaksi jo viime syksynä ja perustyöt tein silloin. Sen jälkeen talo on odottanut sielua eli tarinaa ja asukkaita. Nyt talon tarina on alkanut elää mielessäni. Nämä kuvat ovat alkuvaiheesta ja lisää tulee kun sisustusta syntyy.
Ensimmäiseksi purin talon osiin.
Ruskea väri sai vaihtua hempeän vaaleanpunaiseen. Ikkunoiden yläpuolella olevat koristeet tein maalaamalla kakkupaperia useaan kertaan.
Talossa on neljä huonetta, jotka ovat tässä saaneet jo tapetit. Minusta on kamalan vaikeaa saada tapetteja siististi pieniin huoneisin. Tässä talossa kokeilin menetelmää, jossa liimasin tapetit muotoon leikatuille pahveille ja pahvit sitten seinille. Tulos oli siisti ja tapettien vaihtaminen käy kätevästi kun koko seinää ei ole liisteröity.
Rosellassa virtaa slaavilaista verta, joten olohuoneen sisustus on kultaa ja purppuraa.
Keittiöistäni tulee jostain syystä aina sinisiä. Olen mallannut tilaan Lidlistä ostamiani kalusteita, josta voi tuunaamalla saada ihan kivoja.
Yläkerran toinen huone on makuuhuone ja toiseen tulee Rosellan ompelimo.
Tästä tarina alkaa. Kesällä edistyminen voi olla hidasta, mutta kelläpä valmiissa maailmassa kiire olisi. Harrastuksen pääasia on antaa nautintoa eikä siihen kuulu aikataulutus.
tiistai, 20. toukokuu 2008
Kommentit